5 Esimerkkejä lasten oikeuksia käsittelevästä monologista

An monologi aiheesta lasten oikeuksia Se on puhe, jossa yksittäinen osallistuja keskustelee itsensä tai poissaolevan keskustelukumppanin kanssa pohtiakseen lakeja, jotka ovat välttämättömiä lasten suojelun kannalta.

The monologi se on suunnattu itselleen, mutta se on osoitettu myös lukijoille tai yleisölle. Tämäntyyppisen puheen avulla saadaan tietoa hahmon tunteista ja ajatuksista toteuttaa sen ja antaa sinun muodostaa yhteyden psykologiaasi ja tapaan nähdä maailma aidommin ja aidommin estoton.

Monologeja löytyy monista kirjallisuuden genreistä, kuten runous,​ tarina, testata, teatterin näytelmiä,​ sanomalehti artikkeli, romaani. Se eroaa dialogia, koska tässä kommunikaatiossa tapahtuu kahden tai useamman ihmisen välillä.

Teoksen, jonka osa se on, ja ilmaisullisten aikomusten mukaan monologeja on kolmenlaisia:

Esimerkkejä monologeista lasten oikeuksista

1. "Rights Rights", kirjoittanut Hugo Midón (2004). Tässä näytelmän kappaleessa vääristyneet oikeudet, hahmo viittaa oikeuteen tasa-arvoon, joka lapsilla on sosiaalisesta tai etnisestä alkuperästä, kielestä, uskonnosta, mielipiteistä tai kansallisuudesta riippumatta. Se liittyy lapsen oikeuksien kansainvälisen yleissopimuksen 2 artiklaan.
   instagram story viewer

minä
Katsomme samaa kuuta
Etsimme samaa rakkautta
meillä on sama nauru
Meillä on sama yskä

He antavat meille samat rokotteet
Samaan tuhkarokkoon
Puhumme samaa kieltä
samalla äänellä

Kertosäe
En ole parempi kuin kukaan
Ja kukaan ei ole minua parempi
Siksi minulla on sama
Oikeudet, jotka sinulla on

II
Laulamme samaa hymniä
samalla sydämellä
Meillä on samat lait
sama perustuslaki

Kävelemme samalla maalla
meillä on sama aurinko
Lävistetään sama peruna
samalla haarukalla

1. Ote kohteesta LapsiJules Valles (1989). Tässä romaanissa päähenkilö Jacques Vingtras (jonka tarina on heijastus kirjailijan elämästä) pohtii lasten oikeutta tulla suojatuksi. pahoinpitely (lapsen oikeuksien kansainvälisen yleissopimuksen 19 artikla), sen jälkeen, kun hän on itse joutunut tämän uhriksi lapsuudessaan ja osana teini-iässä.

Minulla ei ole valittamista. Minulla ei ole edes murskattua marmoria omallatunnollani. Kerran isäni antoi minulle kolmekymmentä senttiä ostaakseni muistikirjan, joka maksoi kaksikymmentäyhdeksän. Pidin pennin. Tämä oli ainoa lipsahukseni. (…) Jos menisin Pariisiin, uudestaan! Vankilasta poistuttuani kättelisin joka tapauksessa. (…) Ja hyvä. Vietän aikani täällä ja menen sen jälkeen Pariisiin, ja kun olen siellä, en piilota, että olen ollut vankilassa.
Minä huudan sen! Puolustan LAPSEN OIKEUDET, kuten muita IHMISOIKEUKSIA.

Kysyn, onko vanhemmilla vapaus elämästä ja kuolemasta lapsensa ruumiiseen ja sieluun; jos herra Vingtraksella on oikeus marttyyrina minua, koska olen pelännyt kurjaa työtä (…). Pariisi! Oi rakastan häntä! Näen painokoneen ja sanomalehden, vapauden puolustaa itseään ja myötätuntoa kapinallisia kohtaan. Ajatus Pariisista pelasti minut köydeltä sinä päivänä.

1. Ote Susana Dalle Muran teoksesta "Globalisoituneen lapsen oikeudet" (2011). Tässä artikkelissa kirjoittaja pohtii uusia ongelmia, jotka hyökkäävät lasten oikeuksia vastaan ​​globalisaation aikakaudella.

(...) Kaikki, mitä tähän mennessä on tehty, on riittämätöntä ja silpovaa lasten riittävän suojelun takaamiseksi globalisoituneessa yhteiskunnassa, koska siihen liittyviä uusia ongelmia ilmaantuu. Tämän ikäryhmän tämänhetkiset ongelmat olisi tarpeen visualisoida erityisellä julkispoliittisella suunnittelulla, pohtien niiden nykyistä ja tulevaa tilannetta.

(...) Nykyään enemmän kuin koskaan meidän on suojeltava lapsuutta sen kaikissa muodoissa ja leveysasteilla, tunnustaen tosiasiat sen oikeudet: terveyteen, koulutukseen, asuntoon, perheeseen, kansallisuuteen, identiteettiin, ei ikääntymiseen aikaisin. Kaikkia oikeuksia on loukattu sekä kansainvälisessä yhteisössä että maassamme ja maakunnassa.

(...) Meidän on muutettava ihmisiä ja asioita, ei lakeja. Meillä on julistuksia, sopimuksia, pöytäkirjoja ja lakeja kansainvälisellä, kansallisella ja maakunnallisella tasolla. Arvot ja kansalaistietoisuus kuitenkin puuttuvat muuttamaan todellisuutta. Kaikki puhuvat muutoksesta, jotta mikään ei muutu tai muutu, vaan vain normeissa, ei todellisuudessa. Lapsia koskevassa politiikassa tarvitsemme enemmän vastauksia ja vähemmän puhetta. Lisää tehokkuutta ja koko yhteiskunnan sitoutumista käytettävissä olevien resurssien käytössä ja parempaa valmistautumista lasten ja nuorten päivittäisiin ongelmiin. On selvää, että lapset eivät kerro mielipiteitään tai äänestä. Siksikö he ovat pysyvästi syrjäytyneet sosiaalisissa prioriteeteissa?

Lapsuus on maan tulevaisuus, ja ilman terveyttä ja koulutusta se on alttiina varhaislapsityövoiman ja ihmiskaupan vitsauksille, huumeet, rikollisuus, köyhyys, aliravitsemus, väkivalta, toivottomuus ja perhe- ja sosiaalisten arvojen puute, ei ole tulevaisuutta arvoinen.

Suojattu lapsuus, kaikessa laajuudessaan ja välttämättömyytensä, voi kukoistaa ja kantaa hedelmällistä hedelmää yhteisölle, jossa se kehittyy. Argentiina herää!

1. "Kuka nimesi kuu", kirjoittanut Mirta Goldberg (1994). Tässä kirjaan kuuluvassa runossa Uusi Tailwind I, runollinen subjekti pohtii oikeutta nimeen ja kansalaisuuteen (lapsen oikeuksien kansainvälisen yleissopimuksen 7 artikla).

Kuka antoi kuun nimen?
Olisiko se laguuni,
siitä, että olen nähnyt häntä niin paljon yöllä
päätti kutsua häntä kuuksi?

Kuka antoi elefantille nimen?
Olisiko se vartija,
päivä, jolloin kävelin hyvin leirillisesti?

Kuka nimesi ruusut?
Kuka nimeää asioita?

Ajattelen sitä joka päivä.
Onko olemassa miestä nimeltä Name-caller
kuka saa nimet esiin Nombreríasta?

Vai päättikö hiekka kutsua itseään hiekkaksi
ja meri päätti juuri kutsua itseään mereksi?

Kuten tulee olemaan?
(Onneksi minulle
antoi minulle nimen
äitini.)

1. Ote Sergio Kernin "Katso ja näe" (1997). Tässä tarinassa kertoja pohtii vammaisten lasten oikeutta koulutukseen ja viittaa kansainvälisen lapsen oikeuksien yleissopimuksen 23 artiklaan.

III
Nyt menen kouluun ja sataa koko ajan. Ja näyttää siltä, ​​että pisarat räjähtävät kuin joulusähinkäiset muovipilotissa, jonka isäni laittoi minulle.
Tänään tulee se, joka tekee kirjoja, ja luulen, että hän kastuu, jos hänellä ei ole minun kaltaistani lentäjää.
Isäni kertoi minulle, että lentäjäni on keltaista muovia. Ja hän kertoi minulle monista
asioita, jotka ovat keltaisia. Banaanit ovat keltaisia. Kypsät sitruunat ovat keltaisia. Keltaisia ​​luumuja on. Taksien katto on keltainen (...).

v
He kaikki vaikenivat. Näyttää siltä, ​​että mies, joka tekee kirjoja, tuli sisään. Hän kertoi meille nimensä ja alkoi puhua siitä ollessaan lapsi. Näyttää siltä, ​​että hänen isänsä teki myös kirjoja.
Nyt hän alkaa kertoa, miten hän näkee asiat. Miten katsot niitä ja sitten piirrät ne? Puhu väreistä, joita asioilla on sateen jälkeen. Minusta tuntui jo, että jotain sellaista piti tapahtua sateen jälkeen. Koska kaikki on juuri pesty. Se on loogista!
Nyt puhut väristä, joka asioilla on ruostuessaan. Aion kysyä isältäni, miksi asiat ruostuvat.
Nyt hän sanoo lukevansa meille tarinoita. Mutta mitä tarinoita hän ei kirjoittanut. Hän sanoo, että hän aikoo lukea meille tarinoita, joista hän piti paljon (…).

7
Nyt hän on lukenut tarinat ja kertoo meille, että hän aikoo piirtää meidät taululle, jotta voimme nähdä kuinka hän piirtää. (Luulen, että hänen oli aika näyttää, mitä hän tekee.) Ja hän käskee meitä aloittamaan piirtämisen samalla kun hän piirtää piirustuksensa. No, näyttää siltä, ​​​​että pojat toivat kaiken piirtämään. He olivat jo varoittaneet meitä siitä, joten toin myös omani.

viii
(...) Mies, joka tekee kirjoja, kertoi meille, että voimme piirtää mitä haluamme ja että sen ei tarvinnut olla hänen lukemistaan ​​tarinoista. Että teemme mitä tahansa, mistä pidämme.
Mutta aion mallintaa savesta hahmoja tarinasta hirviöistä, jotka käyvät koulua ja jonka hän luki meille. Koska se sai minut nauramaan.
(...) Sitten alan tehdä Muumiota ja se on taas helppoa, koska hänellä ei ole vaatteita tai viittaa. Sitten teen Draculan, mutta en löydä hampaat. En muista, olenko jo tehnyt vai en. Ja lopuksi palaan Frankensteiniin. Tein jo pään ruuveilla korvissa. Nostin hänen jalkansa ylös ja makasin hänet muumin ja Draculan viereen, jotka myös makaavat. Nyt vaivaan hänen pieniä käsivarsiaan. Laitoin jo sellaisen päälle ja se oli täydellinen. Olen vihdoin toisen pienen käden kanssa. Ei ole melua liitua. Vedonvälittäjä lopetti piirtämisen taululle ja sanoo tulevansa katsomaan, mitä teimme.

IX
Näyttää siltä, ​​että se tulee suoraan meidän pöytään. Hän alkaa jutella toisen herrasmiehen kanssa, joka tuo hänet tänne. Toinen herrasmies sanoo hänelle: "Katso mitä tämä pieni sokea tyttö teki sen perusteella, mistä puhuit ja luit."
(Olen sokea.) Mutta en pidä siitä, että minua kutsutaan sellaiseksi. Jos he kutsuvat minua sokeaksi, se on hyvä. Isäni sanoo, että asioita pitää kutsua niiden nimellä ja siinä se.
Mies, joka tekee kirjoja, oli näköjään sanaton. Sitten kuulen toisen miehen sanovan hänelle: ”Me emme muuten kertoneet sinulle, että lasten joukossa oli sokeita.
Sillä jos ei, et olisi puhunut siitä, mistä puhuit, tai piirtänyt mitä piirsit." Ja hän alkaa selittää, että se on pilottisuunnitelma (kuten minun keltainen lentäjäni?), jotta ne, jotka
olemme sokeita, ollaan enemmän yhdessä niiden lasten kanssa, jotka eivät ole.
Suklaata uutisiin. Isäni oli selittänyt minulle kaiken.
Mutta se, joka tekee kirjoja, ei enää kuuntele häntä ja kysyy, mikä minun nimeni on.
–Ximena –sanon ja lisään –Ximena: lla.
Ja sitten se, joka tekee kirjoja, alkaa puhua minulle kaikesta "x":llä, ja minä purskahdin nauruun, ja hänkin tekee, ja minä opetan hänelle.
Sitten kirjojen herra alkaa katsoa Muumiota ja Draculaa ja kertoo minulle rakastavansa heitä ja minä nauran enemmän.
Ja hän kertoo minulle, että tekemäni Frankenstein näyttää hänestä uskomattomalta. Ja pudistan päätäni toiseen suuntaan, koska se saa minut hieman nolostumaan. Ja hän kertoo minulle, että hän itse, koska hän on pullea, on identtinen minun Frankensteinin kanssa.
Ja ajattelen kirjoja tekevän miehen onnea. Noilla ruuveilla päässä ja syömällä kaikki "s" hän voisi silti oppia tekemään kirjoja (...).

Se voi palvella sinua: